Skip to content

Trivorelaisen päivä: Tekninen projektipäällikkö Stefan arvostaa vapautta omien työpäiviensä suunnittelussa

Trivorelaiset 07/07/2021
Jaa

Millaisia tyyppejä trivorelaiset oikein ovat, ja mitä meidän päiviimme kuuluu? Uudessa juttusarjassa kurkistetaan yksi kerrallaan trivorelaisten työpäiviin. Samalla kerromme, millainen polku on kaikilla Trivorelle johtanut. 

Ensimmäisenä vakoilimme teknistä projektipäällikköämme Stefan Roosia, jolla tulee tänä vuonna pyöreät 10 vuotta täyteen trivorelaisena.


Työssään Trivorella Stefan nauttii kaikista eniten tyydyttävästä ongelmanratkomisesta.

– Sekä ohjelmoinnissa että SysAdmin-asioissa pääsen ratkomaan erilaisia ongelmia. Jopa projektinvetämisessä pääsee kehittämään uusia, parempia menetelmiä, Stefan sanoo.

Sattumalta Stefan ei ole päätynyt ratkomaan ongelmia IT-alalle. Intohimo ohjelmistokehitykseen ja tietokoneisiin on ollut aina osa Stefanin elämää. 

– Tietokonetta olen käyttänyt koko ikäni. Olen aikanaan harrastepuolella tutustunut useisiin eri käyttöjärjestelmiin ja niiden kanssa olen tehnyt kaikenlaista jo koululaisena. Ala-asteella tein BASIC-ohjelmointikielellä ohjelmia, yläasteella otin käyttöön Delphin, vähän myöhemmin C:n ja C++:n – kaikenlaista tuli kokeiltua niiden kanssa. Enimmäkseen kirjoitin omaksi huvikseni pieniä pelejä, Stefan kertoo.

– Ei siis ollut mikään ongelma suuntautua it-alalle töihin.

Erilaiset ohjelmointikielet, kokeilu ja uuden opettelu kuuluvat yhä Stefanin elämään, nykyään vain harrastuksen sijaan työnä Trivoren teknisenä projektipäällikkönä. Työlle tärkeänä vastapainona Stefan viettää vapaa-aikansa perheensä parissa.

Matka Trivorella

Monipuolisen ja ajan myötä kehittyneen työnkuvan ansioista olen nähnyt alaa useasta näkökulmasta.

Stefan Roos

Trivorelle Stefan haki silloisen AMK-luokkakaverinsa vinkistä tasan kymmenen vuotta sitten. Matka tuoreena trivorelaisena alkoi syksyllä 2011. Aluksi työ oli osa-aikaista SysAdminin työtä opiskelujen ohella. 

Vuosien aikana sekä Trivore yrityksenä että Stefanin oma työnkuva ovat kehittyneet paljon. 

– Silloin kun aloitin, Trivoren päätoiminen liiketoiminta keskittyi enemmän palvelinten ja palvelinasennusten myyntiin, IT-konsultointiin ja siihen liittyviin asioihin. Jonkin verran mukana oli myös sähköposti- ja web-hostingia, Stefan kertoo.

– Oma ensisijainen tehtäväni oli tuolloin toimia Linux- ja tietokanta-adminina tietyssä ympäristössä. Olen kuitenkin koittanut painottaa työtäni jatkuvasti enemmän ja enemmän softakehityspuoleen, koska se on minua aina kiinnostanut kaikkein eniten.

Trivorella on mahdollisuus räätälöidä urapolkuaan työntekijän oman kiinnostuksen mukaan, ja työnkuva voi ajan myötä kehittyä ja muuttua paljonkin. Stefan kokee mahdollisuuden kokeilla ja kehittää omaa työnkuvaa Trivorella hyvin hyödyllisenä.

– Monipuolisen ja ajan myötä kehittyneen työnkuvan ansioista olen nähnyt alaa useasta näkökulmasta. Jos olisin keskittynyt esimerkiksi pelkästään devaukseen, en välttämättä ymmärtäisi palvelimista ja rautapuolesta. Toisaalta vain jälkimmäiseen keskittymällä devauspuoli ei olisi tullut tutuksi. Nyt minulla on hyvä ymmärrys kummastakin puolesta.

Vapautta ja itsensä kehittämistä

Kymmenen vuoden aikana Trivore on työpaikkana kehittynyt Stefanin mukaan hyvään suuntaan.

– Olen saanut tehdä sellaisia töitä, jotka ovat olleet minulle mielekkäitä. Työ on vaihtelevaa ja mielenkiintoista, ja uusien asioiden opiskelu pitää virkeänä, Stefan toteaa.

Myös kulloisenkin asiakkaan mukaan vaihtelevat projektit varmistavat, ettei työ muutu tylsäksi.

– Me haluamme aina käyttää oikeaa työkalua oikeaan paikkaan, mikä tarkoittaa sitä, että välillä pääsee vaihtamaan ohjelmointikieltä tai opettelemaan uusia asioita. Joillekin usein uusien asioiden opettelu voi ehkä tuntua rankalta, mutta joillekin tämä taas on ihan parasta, Stefan sanoo.

Tällä hetkellä Stefan työskentelee erityisesti integraatioiden parissa. Tulevaisuudessa Stefania kiehtoo myös Trivore ID:n kehittäminen.

– Haluaisin jatkaa meidän identiteettijärjestelmän kehittämistä ja sen toiminnallisuuksien lisäämistä. Trivore ID:ssä on niin paljon potentiaalia, Stefan kertoo.

Trivorella viihtymistä lisäävät kiinnostavien projektien ohella tärkeät hyvä yhteishenki ja matala hierarkia. Kompaktissa 20-hengen yrityksessä asiat etenevät ketterästi ja ilman tarpeetonta byrokratiaa.

Parasta on kuitenkin luottamus ja vapaus.

– Trivorella on tyypillisesti vapaus suunnitella työpäivä sellaiseksi kuin sen haluaa. Kunhan vain saa hoidettua hommansa, niin meillä saa aika vapaat kädet siihen, millä työkaluilla ja miten ne hommat haluaa hoitaa.



Stefanin työpäivä kesäkuisena torstaina:

8:00 Aamu alkaa aina tuoreella kahvilla.

08:15-08:30 Sähköpostien, kalenterin ja chatin tarkistus. Päivän suunnittelu.

08:30-09:00 Asiakas on tilannut päivittäiset tarkistukset, joissa Stefan tarkistaa, että palvelimen toiminnassa ja siellä olevien komponenttien lokeissa on kaikki kunnossa.

09:00-10:00 Kalenterissa oleva tyhjä slotti on hyvä hyödyntää sähköposteihin vastaamiseen ja
 päivän palavereihin valmistautumiseen.

10:00-12:00  Sisäinen palaveri, jossa tiimin kesken käydään läpi projektin etenemistä. Vaikka
 kaikki tekevät töitä itsenäisesti, viikottaiset tiimikatsaukset pitävät kaikki hyvin
 kartalla myös toisten tekemisistä. 

12:00-12:45   Lounastauko ja pieni jaloittelu Old Millin ympäristössä – tänään suuntana
 Ruukinaukion kenttä.

12:45-13:00  Pieni sähköposteille pyhitetty hetki.

13:00-16:00   Iltapäivä kuluu asiakasprojektien ja kehittämistyön parissa


Töihin Trivorelle?

Etsimme parhaillaan Stefanille työkaveriksi Senior Developer -pestiin jo hieman kokemusta kerryttänyttä devaajaa. Katso avoin työpaikka ”Töihin Trivorelle” -sivultamme ja hae 16.7. mennessä!

Jaa