Millaisia tyyppejä trivorelaiset oikein ovat, ja mitä meidän päiviimme kuuluu. Trivorelaisen päivä -juttusarjassa kurkistetaan aina yhden trivorelaisen työpäivään. Samalla kerromme, millainen polku on kaikilla Trivorelle johtanut.
Lokakuussa esittelemme Trivoren Junior Developerina työskentelevän Joakimin. Hän kertoo mistä nauttii työssään ja miten suuri merkitys joustavilla etätyökäytännöillä on hänen elämäänsä.
Turkulaisen Joakimin ura- ja opintopolun varrelle on mahtunut monia kiinnostavia aloja. Ennen Trivorelle hakeutumistaan hän ehti työskennellä esimerkiksi erilaisten asiakaspalvelutehtävien sekä sosiaali- ja terveysalan parissa.
Työelämän ohessa Joakim on myös opiskellut Turun yliopistossa teknistä kemiaa, valtiotieteitä sekä hammaslääketiedettä. Opintojen edetessä viittä vaille valmis hammaslääkäri koki kuitenkin, että kenties itselle mieluisin ura löytyisi sittenkin koodauksen parista:
”Koodaus on kulkenut mukanani yläasteikäisestä lähtien – välillä enemmän ja välillä vähemmän. Korona-aikana päätin hioa taitojani ihan oikeitten yliopistokurssienkin avulla, sillä halusin antaa rakkaalle harrastukselleni mahdollisuuden kehittyä ihan oikeaksi uraksi.”
Trivorelle Joakim kertoo löytäneensä onnekkaan sattuman kautta:
”Eräänä iltana törmäsin Trivorella työskentelevään ystävääni. Aloimme jutella elämäntilanteistamme ja tuo keskustelu johti muutaman mutkan kautta työllistymiseeni.”
Trivoren Junior Developerina Joakimin päätehtäviin kuuluu Trivoren tuotteiden integraatioiden kehittäminen. Joakim kertoo pitävänsä erityisesti niistä päivistä, jolloin ehtii kunnolla uppoutua koodaamisen pariin.
”Aika lailla kaikissa koodaamiseen liittyvissä tehtävissä tarvitaan hyvää ongelmanratkaisukykyä. Mielestäni erilaisten ratkaisujen pohtiminen ja koodin kirjoittaminen on hauskaa. Olen suurimmaksi osaksi itseoppinut koodari, ja koen että juuri se on tehnyt minusta näin kokeilunhaluisen ja hyvän etsimään itsenäisesti vastauksia.”
Uuden tiedon etsiminen ja sen käytäntöön soveltaminen kuuluvatkin lähes jokaiseen Joakimin työpäivään. Yksin ei kuitenkaan tarvitse jäädä kiperimpien kysymysten äärellä, vaan työkavereilta saa aina tarvittaessa apua sopivan ratkaisun löytämiseksi.
Joustavat etätyökäytännöt mahdollistavat vaikka ulkomailta käsin työskentelyn
Trivore tarjoaa työntekijöilleen työsuhde-etuina esimerkiksi lounas-, kulttuuri- ja liikuntaedun sekä kattavan työterveydenhuollon ja vapaa-ajanvakuutuksen. Käytössä on myös liukuva ja joustava työaika, joka mahdollistaa työ- ja arkielämän sujuvamman yhteensovittamisen. Joakimin mukaan nämäkin edut vaikuttivat hänen kohdallaan työpaikan valintaan. Lopulta merkittävimmäksi kriteeriksi nousi mahdollisuus etätöiden tekemiseen.
”Suoraan sanoen, vaikka minulla oli muitakin tärkeitä kohtia työnhaussa, niin tämä oli ehdottomasti tärkein. Ilman sitä, muu osa elämästäni ei olisi ollut valitettavasti yhteensovitettavissa. Tyttöystäväni opiskelee Ruotsissa ja siksi minulle on tärkeää, että pääsen mahdollisimman usein matkustamaan hänen luokseen”, hän toteaa.
Nykyisin Joakim matkustaakin säännöllisin väliajoin etäilemään Tukholmasta käsin. Eikä hän toki ole ainoa joustavia etätyökäytäntöjämme hyödyntävä trivorelainen. Käytäntönämme on, että trivorelaiset voivat lähtökohtaisesti tehdä etätöitä vapaasti, kunhan järjestelystä on sovittu esihenkilön ja tiimin kanssa.
Tämän vuoden aikana Trivoren toiminta on laajentunut Turun lisäksi Seinäjoelle, jonne perustettiin toukokuussa ensimmäinen sivutoimipisteemme. Tällä hetkellä meitä trivorelaisia löytyy Varsinais-Suomen ja Pohjanmaan lisäksi myös Keski-Suomesta. Maantieteellinen sijainti ei siis ole este sujuvalle tiimityöskentelylle.
Sijaintia oleellisempaa on, että työpisteellä on hyvä työrauha sekä varmuus siitä, että kukaan ulkopuolinen ei näe tai kuule käsiteltäviä asioita. Työrauhan lisäksi etätyöpisteeltä pitää löytyä myös turvallinen verkkoyhteys. Joakimin mukaan myös hyvien työvälineiden tärkeys korostuu etätöitä tehdessä:
”Esimerkiksi itselläni ei ole Ruotsissa päätettä, joten ergonomian kannalta ajatellen en kovin pitkiä aikoja työskentelisi sieltä käsin. Pelkällä läppärillä puuhastelu ei ole pitemmän päälle erityisen mukavaa.”
Trivoren toimistolla on pyritty siihen, että toimistolla joko päivittäin tai ajoittain viihtyvät voivat työskennellä ergonomisesti. Laadukkaisiin työtuoleihin ja sähköpöytiin on satsattu, ja lisäksi toimistolta löytyy monenmoista jumppa- ja venyttelyvälinettä sekä lihashuoltovasara.
”Työsuhteeni alkaessa luulin, että haluaisin olla enemmän etänä, mutta tulenkin yleensä mielelläni toimistolle. Toimistolla työskentelyn hyviin puoliin kuuluu ehdottomasti se, että tilanteiden ratkaiseminen ja avunsaaminen on helppoa”, Joakim summaa.
Hetken kuluttua hän vielä lisää naurahtaen: ”Lisäksi täällä saa ainakin useimmiten päivän sosiaalisuuden täyteen, eikä kahviakaan tarvitse aina keittää itse.”
Työkaverin terveiset:
”Joakim on ollut tiimissämme vasta alkuvuodesta lähtien, mutta jo nyt hänet on voinut laittaa merkittävimpiin asiakastöihimme kehittäjäksi. Oma-aloitteisuus, töiden huolellinen suunnitteleminen ja halu oppia kuuluvat Joakimin työkalupakkiin.”
Kalle, Trivoren projektipäällikkö
Joakimin päivä Trivorella:
9.50 Aamu lähtee käyntiin kahvilla ja integraatiotiimin dailyllä, jossa käydään porukalla läpi projektien etenemistä sekä päivän tavoitteita.
10.00 Integraatioiden kehittämistä ja testaamista.
13.00 Kahvikupin täydennys ja asiakaspalaveriin osallistuminen.
14.00 Myöhäinen lounas.
14.30 Ulkoista ja sisäistä viestintää kehitysprojekteihin liittyen.
15.00 Sovelluskehittämiseen uppoutumista.
17.51 Työpäivän jälkeen Joakim viihtyy esimerkiksi nukkuen sekä frisbeegolfin, lukemisen ja tietokonepelien parissa.
”Joskus harrastan myös ihan rehellistä juhlimista ja sen lisäksi kuntosalilla käymistä – kunhan vaan taas saisin itseni liikkeelle.”
Haluaisitko Joakimin työkaveriksi? Katso kaikki avoimet työpaikkamme täältä ja hae mukaan tiimiin!