Millaisia tyyppejä trivorelaiset oikein ovat, ja mitä meidän päiviimme kuuluu? Trivorelaisen päivä -juttusarjassa kurkistetaan aina yhden trivorelaisen työpäivään. Samalla kerromme, millainen polku on kaikilla Trivorelle johtanut.
Heinäkuussa esittelemme Aleksi Korpelan, joka työskentelee Trivorella ID-asiantuntijana.
________
Aleksin työuraan on mahtunut monenlaista työtä. Viimeisimmän vajaan vuosikymmenen ennen Trivorea Aleksi työskenteli teollisuudessa erilaisissa kunnossapito- ja valvontatöissä. IT-ala alkoi kuitenkin kiinnostaa Aleksia jo vuosia sitten.
”Oma kuvitelma oli, että IT-alalle pääseminen olisi lähes mahdotonta, ja vaatisi jotain aivan erityisiä matemaattisia kykyjä ja ominaisuuksia. Innostuin kuitenkin selvittelemään asiaa nähtyäni mainoksen alan kurssista. Löysin lopulta omiin aikatauluihini sopivat kurssit Turun yliopiston avoimesta yliopisto-opetuksesta.”
Kursseilla Aleksille valkeni, että IT-alan asioiden oppiminen ja ymmärtäminen ei vaadi mystisiä taikavoimia. Samalla hänelle vahvistui, että hän kokee erilaisten ongelmien ratkomisen hyvin palkitsevaksi puuhaksi. Kiinnostus IT-alaa kohtaan vahvistui.
Ovi auki IT-alalle
Trivorelle Aleksi löysi tiensä Code Academyn rekrytoivan koulutusohjelman kautta. Code Academyn kautta Aleksi pääsi oppimaan alasta syvemmin, ja Trivorella Aleksi pääsi myös uudella tavalla viemään kaiken oppimansa käytäntöön ja työskentelemään kädet savessa. Näytettyään osaamisensa Aleksista tuli Code Academyn ohjelman päätyttyä virallisesti trivorelainen.
Aika Trivorella on tuonut uutta perspektiiviä tekemiseen. Sen sijaan, että työssä tarvitsisi olla valmis mestari kaikessa, työ on jatkuvaa oppimista ja tiimityötä.
”Olen oppinut, että kaikkea ei voi eikä tarvitse osata itse, vaan meillä on täällä toimistolla loistava porukka, jolta saa aina apuja”, Aleksi toteaa. ”Tähän pitää vielä totutella – toisinaan yritän vielä liian pitkään yksin ratkoa asioita. Toisaalta on myös tärkeää yrittää aina ensin itse, sillä tällöin pääsee jatkuvasti kehittämään osaamistaan.”
Asiakaskommunikaatiota ja ratkaisujen pohdintaa Trivore ID:n parissa
Aleksi löysi Trivorella paikkansa asiakkaiden ja Trivoren kehitystiimien välistä, Trivoren identiteetin- ja pääsynhallintatuote Trivore ID:n parissa.
”Tehtäväni on selvitellä ja järjestellä asioita niin, että hommat hoituvat mahdollisimman sujuvasti ja resurssitehokkaasti kaikkien osapuolten näkökulmasta. Hoidan Trivore ID:n tukitehtäviä, ja ohjaan kysymyksiä ja tehtäviä oikeille henkilöille”, Aleksi sanoo.
Tuen ja kommunikaation lisäksi Aleksin päiviin kuuluu muun muassa Trivoren palveluiden dokumentaatiota, valvontatehtäviä, palveluiden testausta sekä erilaisia pienempiä tehtäviä.
Jatkossa Aleksi haluaisi kehittää osaamistaan ja laajentaa työnkuvaansa myös ohjelmoinnin pariin. Tällä hetkellä rooli Trivore ID -asiantuntijana on kuitenkin tuntunut Aleksista mielekkäältä.
”Asiakkaiden pyyntöjen selvittäminen ja toteuttaminen on hyvin palkitsevaa. Erityisen palkitsevaa se on silloin, kun tehtävä ei ole mikään rutiinihomma, vaan pääsee käyttämään molempia aivosoluja ratkaisuun”, Aleksi naurahtaa.
Aleksin päivä:
8:00 Aleksi tulee toimistolle yleensä aikaisin, jo kahdeksan aikaan. Päivä alkaa työkavereiden kanssa kuulumiset vaihtamalla ja viestit lukemalla.
9:00 Asiakkaan viikkopalaveri.
10:30 Sisäinen ID Daily -palaveri on osa jokaista päivää.
11:00 Valvontatehtäviä asiakkaalle.
12:00 Aleksi syö lounaan välillä työpaikkaruokalassa työkavereiden kanssa, välillä toimistolla muiden eväiden syöjien kanssa.
12:30 Sisäinen suunnittelupalaveri.
13:00 Asiakaspalaveri Trivore ID:hen liittyen.
14:00 Asiakkaalta tulleen pyynnön ratkaisu.
16:00 Töiden jälkeen Aleksi rentoutuu kotinurkissa perheensä kanssa. Vapaa-ajan aktiviteetteja ovat muun muassa liikunta, pelailu ja erilaiset sarjat.
Työkaverin terveiset: