Trivorelaisten joukko on jälleen kasvanut uusilla osaajilla. Turun toimistolla työskentelevät Technical Support Riina, Developer Jouni sekä Seinäjoelta käsin työskentelevä Senior Software Developer Jaakko kertovat miltä ensihetket trivorelaisina ovat tuntuneet.
Riina, Technical Support
Kuka olet ja mistä tulet?
Olen Riina, syntynyt Heidekenissä (eli siis aito turkulainen), mutta nykyään asettunut Paimioon. Aiemmalta koulutukseltani olen lastenohjaaja, mutta alan haasteiden alkaessa kaatua päälle hain opiskelemaan tietojenkäsittelyn tradenomiksi Turun ammattikorkeakouluun.
Mikä Trivoressa veti puoleensa?
Kotimaisuus, talon oma tuote ja sopivan kokoinen työyhteisö. Se, että rekryprosessi ja työntekijät tulevat tutuiksi nettisivuja selaamalla. Oma tuntuma siitä, että talon sisällä työtehtävästä toiseen eteneminen saattaisi olla mahdollista.
Olen aiemmassa työpaikassa ollut jo tekemisissä tikettihommien kanssa, joten tämä tuntui hyvältä askeleelta oman uran kannalta. Lisäksi työhaastattelussa käytiin läpi myös testausta osana työtehtäviä, ja koska testaaminen on aina kiehtonut minua, veti tämä mahdollisuus minua puoleensa.
Mitkä asiat saavat sinut innostumaan työssäsi?
Uuden oppiminen. Se, että tuote uudistuu koko ajan, joten aina on opittavaa. Myös onnistumisen hetket ovat niitä, jolloin tuntee tekevänsä työtä (jolla on tarkoitus). Ja tietenkin hyvä työskentelyilmapiiri, ilman hyviä työkavereita omakin into tehdä asioita alkaa nopeasti kärsiä.
Mitkä ominaisuutesi ovat erityisen hyödyllisiä uudessa työssäsi?
Olen innokas oppimaan uutta enkä kaihda kysellä, jos en jotakin ymmärrä. Osaan multitaskata ja varhaiskasvatusympäristössä olen oppinut toimimaan ympäristössä, jossa suunnitelmat muuttuvat lennossa. Pieni kaaoskaan ei aiheuta paniikkia.
Mitä odotat trivorelaisuudelta?
Huonoja juttuja ja hyvää seuraa. Avointa kommunikaatiota ja yhdessä tekevää ilmapiiriä.
Mikä on vapaa-ajalla kaikkein mieluisinta puuhaa?
Tykkään liikkua luonnossa, lukea ja harrastaa erinäisiä urheilulajeja. Eniten aikaa vie lukeminen ja brasilialainen jujutsu sekä penkkiurheilu. Myös kissojen rapsuttelu on työpäivän jälkeen ihanan rentouttavaa.
Jouni, Developer
Kuka olet ja mistä tulet?
Hei, olen Jouni, alunperin kotoisin Raumalta mutta asunut Turussa jo yli 30 vuotta. Tällä hetkellä työskentelen pääasiassa Trivore IAMin käyttöliittymän parissa.
Mikä Trivoressa veti puoleensa?
Mielenkiintoisen oloiset projektit.
Mitkä asiat saavat sinut innostumaan työssäsi?
Se kun saa jonkun ongelman korjattua tai vaikean asian toimimaan ja se kun huomaa että työ on oikeasti hyödyllistä. Uusien asioiden oppiminen.
Mitkä ominaisuutesi ovat erityisen hyödyllisiä uudessa työssäsi?
Ehkä rauhallisuus ja ainakin osittain pitkä kokemus SW-suunnittelusta, vaikka se suurimmalta osaltaan onkin hieman eri osa-alueelta.
Mitä odotat trivorelaisuudelta?
Sopivan haastavia työtehtäviä, toivottavasti onnistumisia ja mukavia työkavereita.
Mikä on vapaa-ajalla kaikkein mieluisinta puuhaa?
Tietokone- ja konsolipelaaminen, lukeminen ja ilmojen salliessa kävelylenkit.
Jaakko, Senior Software Developer
Kuka olet ja mistä tulet?
Olen Jaakko, ohjelmistokehittäjä Kauhavalta.
Mikä Trivoressa veti puoleensa?
Trivorella työskenteli jo entuudestaan pari tuttua ja tekeminen Trivoressa vaikutti mielenkiintoiselta. Lisäksi työskentelytavat vaikuttivat minulle sopivilta.
Mitkä asiat saavat sinut innostumaan työssäsi?
Vanha klassikko Uusien asioiden oppiminen ja sopivan haastavat työtehtävät.
Mitkä ominaisuutesi ovat erityisen hyödyllisiä uudessa työssäsi?
Ongelmanratkaisukyky ja kärsivällisyys haasteiden edessä.
Mitä odotat trivorelaisuudelta?
Mielenkiintoisia työtehtäviä, mukavia työkavereita ja työilmapiiriä.
Mikä on vapaa-ajalla kaikkein mieluisinta puuhaa?
Epäsäännöllinen liikkuminen ja vanhojen autojen entisöinti.
Haluaisitko Riinan, Jounin ja Jaakon työkaveriksi? Kurkkaa kaikki avoimet työpaikkamme täältä ja hae mukaan tiimiin!