Trivorelaisen päivä: Santeri on käyttöliittymien asiantuntija

Millaisia tyyppejä trivorelaiset oikein ovat, ja mitä meidän päiviimme kuuluu? Trivorelaisen päivä -juttusarjassa kurkistetaan aina yhden trivorelaisen työpäivään. Samalla kerromme, millainen polku on kaikilla Trivorelle johtanut.

Tammikuussa esittelemme Santerin, joka työskentelee Trivorella frontend-kehittäjänä.


Vuosi sitten Santeri asteli ensimmäisen kerran sisään Trivoren toimistolle. Takana olivat työt ohjelmistokehittäjän roolissa suurelle globaalille yritykselle.

”Olin jo pitkään miettinyt seuraavaa askelta uralleni. Trivorelta se löytyi helposti. Ystäväni suositteli minua, ja asiat etenivät helposti ja nopeasti muutaman keskustelun jälkeen [CEO] Karin ja [COO] Elinan kanssa”, Santeri kertoo.

Santeri toi taitonsa fullstack-kehittäjänä alun perin Trivoren EAKR-hankkeeseen ”Ensitunnistaminen kansainvälisenä kärkituotteena”. Hankkeen jälkeen Santeri on siirtynyt monipuolisten asiakasprojektien pariin.

Käyttöliittymien asiantuntija kiinnittää huomiota yksityiskohtiin

Santeri on fullstack-kehittäjä, mutta Trivorella hän toimii ensisijaisesti frontend developerina Trivore ID:n ja IAM:in parissa. Erityisesti Santerin fokus on kuitenkin saavutettavien, käyttäjäystävällisten ja monipuolisten käyttöliittymien kehittämisessä.

”Vastuullani on muun muassa Trivore ID:n vanhojen käyttöliittymien uudistaminen ja modernisointi. Lisäksi suunnittelen ja kehitän yhdessä backend-kehittäjien kanssa Trivore IAM:in käyttöliittymäkokonaisuuksia”, Santeri sanoo. ”Satunnaisesti työskentelen myös muissa kuin frontend-tehtävissä. Esimerkiksi vanhojen tuotteiden ylläpidossa hyppään myös backendin puolelle.”

”Kun kaikki palaset loksahtavat paikoilleen ja homma toimii laitteella kuin laitteella fiksusti, voi olla työnjäljestään ylpeä.”

Käyttöliittymäkehitys erityisesti Reactilla onkin muodostunut vuosien varrella Santerin erityisosaamiseksi. Käyttöliittymien kehittämisessä Santeri pitää tärkeänä, että projekti on suunniteltu hyvin. Visioiden tuominen konkreettisiksi ja oman työn jäljen näkeminen motivoivat.

”Kiinnitän paljon huomiota pieniin yksityiskohtiin, ja otan huomioon kaikessa käyttöliittymätekemisessä ylpeästi myös saavutettavuusvaatimukset”, Santeri toteaa. ”Huomioin UX:n eli käyttökokemuksen niin mobiilissa kuin isoillakin ruuduilla. Kun kaikki palaset loksahtavat paikoilleen ja homma toimii laitteella kuin laitteella fiksusti, voi olla työnjäljestään ylpeä.”

Käyttöliittymäsuunnittelussa ja frontendissä Santeri pitää erityisesti siitä, että inspiraatiota omaan tekemiseen on tarjolla runsaasti, ja asioita pääsee ajattelemaan käyttäjän näkökulmasta, eikä pelkästään pohtimaan teknistä toteutusta.

”Oman työn jäljen näkee heti, ja silmiä miellyttävän ja helppokäyttöisen käyttöliittymän kehittäminen on hyvin palkitsevaa.”

Monipuoliset projektit mahdollistavat uusien teknologioiden kokeilun

Santerille mieleen on se, että Trivorella kehitystyö on projektista riippuen hyvin vaihtelevaa. Projekteja on laidasta laitaan: on paljon vanhaa ylläpidettävää, mutta myös täysin uutta pääsee tekemään.

”Uudemmissa projekteissa, joissa työ aloitetaan täysin nollasta, on vapaat kädet tehdä isojakin päätöksiä ja mahdollisuus kokeilla uusia teknologioita”, Santeri kertoo. ”Vanhan ylläpidossa teknologiavalinnat on jo tehty, mutta refaktorointi ja asioiden uudelleenmiettiminen on niidenkin työstämisessä ollut täysin mahdollista.”

Kiehtovia ja sopivan haastavia käyttöliittymäprojekteja laidasta laitaan Santeri toivoo myös tuleviin Trivore-päiviinsä. Parhaan työpäivän resepti on Santerin mielestä lopulta yksinkertainen: kun päivälle on selkeät tavoitteet ja tarvittaessa voi uppoutua omaan tekemiseen ilman keskeytyksiä, on työpäivä onnistunut.

”Lisäksi toiveena on uusi frontend-työkaveri”, Santeri sanoo. ”Joku jolla on hyvää huumorintajua, taitoa katsoa asioita monesta eri näkökulmasta niin teknisesti kuin käyttäjätasollakin, sekä intoa oppia uutta ja kehittyä.”


Työkaverin terveiset:


Santerin päivä

10:00 Santeri aloittaa päivänsä viestien tarkistuksella ja kahvilla.

10:30 ID-tiimin daily-palavereissa käydään läpi yhdessä päivän tavoitteet.

11:00 Tiketöinti kuuluu tärkeänä osana Santerin työpäiviin.

12:00 Lounas alakerran lounasravintolassa trivorelaisten porukalla.

13:00 Tuotekehitystä suunnitelmien ja tikettien pohjalta Trivore ID/IAM -projekteihin.

15:00 Keskustelua työkavereiden kesken työn alla olevista projekteista ja ideoiden pallottelua.

16:00 Merge requestien katselmoinnit ja hyväksynnät.

18:00 Santeri rentoutuu töiden jälkeen mieluiten striimauspalveluiden ja videopelien äärellä. Tällä hetkellä pelattavana on mahtava The Witcher 3: Wild Hunt.


Lähtisitkö Santerille työkaveriksi? Etsimme joukkoomme tällä hetkellä erityisesti Javaa taitavia devaajia. Lue lisää ja hae trivorelaiseksi!