Skip to content

Trivoren vuosi 2022 pähkinänkuoressa

Uutiset 21/12/2022
Jaa

Vuosi 2022 sisälsi paljon muutoksia, strategista kasvua, uusia asiakkuuksia ja ennen kaikkea uusia työkavereita. Trivoren toimitusjohtaja Kari Mattsson ja operatiivinen johtaja Elina Malén kertovat kuluneen vuoden tunnelmista ja kurkistavat hieman myös vuoteen 2023.


Vuoden 2022 lopulla CEO Karin ja COO Elinan tunnelmia kuvaavat erityisesti kaksi sanaa: häkeltynyt ja tyytyväinen.

”Aika on mennyt nopeasti – vastahan oli tammikuu! Toisaalta olemme saaneet asioita hirveästi aikaan. Monet tänä vuonna lanseeratut toimintamallit tuntuvat jo hyvässä mielessä vanhoilta ja ovat jo tuttu osa meidän tekemistämme”, Elina kuvaa.

”Tuntee todella tehneensä tänä vuonna töitä”, Kari lisää.

Vuosi 2022 on ollut hyvin merkittävä Trivorelle. Vuoden aikana yritys on muun muassa investoinut lähes miljoona euroa tuotekehitykseen, oman pilven laitteistoon ja osaamisen kehittämiseen. Summa on iso, mutta erityisen merkittävä Trivoren kokoiselle yritykselle. Näistä strategisista ja pitkään suunnitteluista satsauksista huolimatta liiketoiminta on pysynyt kannattavana.

”Tämä on iso sulka kaikkien trivorelaisten hattuun. Näillä eväillä on erittäin hienoa päättää tämä vuosi ja suunnata uuteen”, Elina toteaa.

Elina kiittää trivorelaisia siitä, miten tänä vuonna on uurastettu, astuttu epämukavuusalueelle, otettu uusia tekijöitä porukkaan mukaan ja opittu valtavasti yksin ja yhdessä.

”Olemme auttaneet asiakkaita, viettäneet hauskoja hetkiä yhdessä ja ratkoneet monimutkaisia teknisiä haasteita”, Elina summaa.

Kypsymistä ja kasvua

Vuosi 2022 oli Trivorella muutoksen ja kasvun vuosi: trivorelaisten määrä kasvoi kahdeksalla uudella osaajalla, mikä tarkoittaa, että Trivoren henkilöstö on lähes 20% suurempi kuin vuoden 2021 lopussa. Kasvua on tapahtunut myös asiakkuuksien saralla, kun Trivore on saanut kolme uutta asiakasta. Trivoren asiakkuudet ovat luonteeltaan syviä ja pitkiä, jopa vuosikymmenten mittaisia kumppanuuksia, joten asiakasmäärän kasvu kolmella on merkittävää.

”Tämän vuoden tärkein tavoite oli saada uusia prosesseja jalkautettua osaksi kaikkien trivorelaisten normaalia päivittäistä toimintaa kiivaan kasvun jälkeen. Tämä ei ihan toteutunut, kun kasvu jatkui voimakkaana vielä tänä vuonna, eikä varsinaista rauhoittumisen hetkeä tullut vielä”, Kari kertoo.

Kuten arvata saattaa, työ ei ollut aina helppoa.

”Moni meistä joutui muuttamaan omia toimintatapojaan, omaksumaan entistä vahvemmin tiimitekemistä ja auttamaan usein myös kaveria mäessä”, Elina sanoo. ”Samaan aikaan saimme paljon: pääsimme tekemään yhdessä aiempaa enemmän ja rakentamaan Trivoren kulttuuria ja toimintamalleja yhä kypsemmäksi.”

Niin tuotekehitykseen kuin sisäisten prosessienkin rakentamiseen ja hiomiseen on käytetty tänä vuonna paljon resursseja. Trivorella tehtiin paljon strategisia valintoja sekä toisinaan lisätyötä aiheuttavia, mutta tärkeitä muutoksia.

”Panostimme tuotekehitykseen ja investoimme rautaan, kehitimme asiakastyytyväisyyttä entistä paremmaksi ja laajensimme osaamistamme. Tavoitteita oli siis tälle vuodelle paljon, ja ne kaikki liittyivät Trivoren koko liiketoiminnan ytimeen: kovan luokan osaamiseen ja loistaviin tekijöihin”, Elina sanoo.

Pidempään työn alla ollut tavoite oli saada oikeasti käytössä oleva, toimintaa tukeva ISO 9001 -sertifiointi Trivorelle. Tämä tavoite täyttyi.

Uudenlaiseen, sertifioidusti laadukkaaseen toimintaan siivittää myös Trivoren vuonna 2022 saama ISO 9001 -sertifiointi.

”Pidempään työn alla ollut tavoite oli saada oikeasti käytössä oleva, toimintaa tukeva ISO 9001 -sertifiointi Trivorelle. Tämä tavoite täyttyi”, Kari kertoo.

Sertifiointi on pohjana tuleville askeleille ja tukee osaltaan prosesseja, joiden parissa tekemistä riittää vielä vuodelle 2023.

”Tavoitteet saavutettiin kovalla työllä ja rohkeudella, ei taikatempuilla tai sattumalta. Teimme paljon töitä tavoitteiden eteen: suunnittelimme, kokeilimme, opimme, dokumentoimme, kokeilimme uudelleen, ja onnistuimme”, Elina sanoo. ”On tärkeää muistaa nähdä myös kaikki se, mitä tapahtui muutosten ja sisäisten kehityshankkeiden lisäksi: palvelimme koko ajan asiakkaitamme, teimme REACT-EU-rahoitteista hanketta, rekrytoimme lisää väkeä ja pyöritimme bisnestä täydellä teholla.”

Kohokohtia ja yllätyksiä

“Ilman taitavia tekijöitämme emme olisi onnistuneet tänäkään vuonna missään. Isoin ja tärkein onnistumisemme on loistava porukka!”

Vuoden kohokohtana Kari ja Elina näkevät pitkäjänteisen laatutyön jalkauttamisen Trivoren päivittäiseen toimintaan ja yhtiön kulttuurin ja toimintamallien kehittymisen. Tähän liittyvät ISO 9001 -sertifioinnin ohella myös muun muassa sisäinen käsikirja Trivorelaisen Handbook sekä projekti- ja devaajasalkut.

Sekä Kari että Elina nostavat vuoden toiseksi kohokohdaksi uuden asiakkuuden. Trivore voitti kilpailutuksessa IAM-ratkaisun toteutuksen suurelle asiakkaalle, mikä tarkoittaa myös uutta pitkää kumppanuutta.

”Odotan innolla hienosti alkaneen yhteistyömme jatkoa myös ensi vuonna”, Elina hehkuttaa.

”Samalla tämän vuoden kohokohtana on ollut vanhojen, pitkien asiakkuuksien vaaliminen: yhteistyön syventäminen tekemällä ja oppimalla yhdessä”, Kari toteaa.

Kolmantena – ja tärkeimpänä – kohokohtana vuodessa ovat olleet tietenkin kaikki trivorelaiset.

”Ilman taitavia tekijöitämme emme olisi onnistuneet tänäkään vuonna missään. Minulle kohokohta on aina nähdä, miten trivorelaiset tarttuvat haasteisiin, olivat ne sitten teknisiä pulmia tai vaikkapa vuosittaisen hyvinvointikisamme kryptiset mutta leikkimieliset tehtävät. Isoin ja tärkein onnistumisemme on siis loistava porukka!” Elina sanoo.

Vaikka vuosi on kaiken kaikkiaan ollut hieno Trivorelle, on mukaan mahtunut myös yllätyksiä ja haasteita. Sisäisten prosessien ja strategioiden muodostaman kokonaisuuden kehittämiseen ja jalkauttamiseen on kulunut enemmän energiaa, kuin ehkä alun perin olisi ajatellut.

”Kasvu ei ole koskaan ollut Trivorelle itsetarkoitus, mutta sitä on tapahtunut paljolti asiakastarpeiden täyttämisen kautta, ja se on hienoa. Olemme olleet valtaosan Trivoren historiasta mikroyritys, ja kulttuurimme oli siksi vielä muutama vuosi sitten täysin erilainen kuin nykyiset tarpeemme kasvaneena yrityksenä”, Kari toteaa.

”Kaikilla päätöksillä ja valinnoilla on aina hintansa, ja näiden puntarointi on vaativaa. Teemme tärkeää työtä monelle asiakkaalle ja olemme työnantaja monelle ihmiselle, joten näihin asioihin pitää suhtautua suurella vakavuudella ja tarkkuudella. Jälkiviisaus ei sovi kaikkeen, mutta muutoksiin liittyviä asioita on aina hyvä puntaroida myös jälkikäteen”, Elina lisää.

Omat haasteensa ovat tuoneet vallitseva maailmantilanne ja vaikeat ajat. Moneen asiaan voi varautua, mutta viime vuodet ovat vetäneet monella tapaa mattoa alta, Elina huomauttaa.

”Tämä on vaatinut meiltä kaikilta resilienssiä. Olemmekin joutuneet miettimään entistä enemmän esimerkiksi energiatehokkuutta ja tietoturvaa, ja samalla panostaneet hyvinvointiin ja jaksamiseen.”

Kohti uutta vuotta

Seuraavana vuonna on ensisijaisesti vakiintumisen ja hiomisen aika. Sekä Kari että Elina näkevät kaikkein tärkeimpänä tavoitteena huolehtia työntekijöiden tyytyväisyydestä omaan työhön ja sen merkityksellisyyteen, sekä samalla asiakkaiden tyytyväisyydestä niihin ratkaisuihin ja palveluihin, joita yhdessä tuotetaan.

”Olemme tänä vuonna oppineet, haastaneet itseämme ja muita, olleet epämukavuusalueella ja uudistuneet monella tapaa. Vuonna 2023 on aika vakiintua ja rutinoitua hyvässä mielessä”, Elina kertoo.

Vuodelta 2023 Elina toivoo erityisesti hyvää fiilistä ja naurua.

”Osaamisemme ja tuotteemme ovat erinomaisia, joten minun tehtäväni on pyrkiä varmistamaan, että mukaan mahtuu myös hyvää tunnelmaa, iloa ja rauhaa oppimiselle. Toivon ensi vuodelle asiakassuhteidemme syventämistä, mielenkiintoisia projekteja ja työstään innostuvia trivorelaisia, joita toivottavasti saamme muutaman lisääkin ensi vuoden aikana.”

Karin toive tulevalle vuodelle on samoilla linjoilla: tavoitteena on tyytyväisiä ja onnellisia työntekijöitä ja asiakkaita.

”Silloin yhdessä tekemällä voi oikeasti muuttaa maailmaa vähän kerrallaan paremmaksi. Me teemme sitä tuottamalla ratkaisuja arjen digitalisaatioon.”

 

Jaa